Puvvrasjohkan kämpän löytäminen ilman gps:ää ja koordinaatteja voi olla hieman haastavaa. Kämppää ei ole mitenkään piilotettu, mutta maastosta kiintopisteitä ei oikein tahdo löytyä.
Eilen jo harjoiteltiin suunnassa kulkemista. Kun 8,6 km pätkää oli kuljettu 5 km, olimme poikenneet suunnasta oikealle 102 metriä. Kulkeminen helpottoi, kun maastosta sai otettu jonkun kiintopisteen jota kohti edetä.
Tänään vietetään lepopäivää. Tarkoitus oli käydä viereisellä 915 metrin huipulla, mutta reissusta tuli 3,5 km palauttava lenkki. Kämpän korkeudella on vielä näkyvyyttä, mutta 50 metriä korkeammalla oli pelkkää pilveä ja valkoisuutta.
Kämpältä suunnan kanssa kohti huippua. Hyvin meni niin kauan, kun oli tunturikoivikkoa. Kun kiintopisteet hävisivät ja edessä oli vain valkeutta ilman merkittävää nousua, niin reitti alkoi muistuttamaan piparkakun reunaa. Oma kompassi veti väistämättä vasempaan ehkä hieman ylärinteen suuntaan. Sadan metrin etenemisen jälkeen oli tarve korjata suuntaa oikealle 20-30 astetta.
Jos minut olisi yksin jättänyt pyörimään tuonne ylös ilman kompassia, niin kyllä sitä olisi jossain vaiheessa tehnyt täyden ympyrän ja löytänyt omat jälkensä.
Joten tänään ohjelmassa on ollut runsaasti venyttelyä, manikyyri sekä puuhuoltoa, kun toisessa tuvassa ei ollut polttopuita ollenkaan.
Illalla kämppään pölähti koko päivämatkan ahkiossaan nukkunut kolmevuotias tyttönen. Omat suksetkin oli mukana, jos tahtotila hiihtämiseen virisi. Ahkioon oli pakattu kissasta alkaen kaikki tarpeellinen. Vetojuhdaksi ahkiolle oli valjastettu isoäiti. Hieman haasteita tuotti lampaanliha ja lakat, mutta vaihtoehtoiset jauhelihapihvi ja mansikkahillo upposivat suuhun. Ainakin asennekasvatus retkeilyyn oli alkanut ajoissa, eikä tuon ikäiselle autiotuvan mukavuudet ole itsestään selvyyksiä. Jotain toivoa on myös pikkusisaruksella, koska tyttö lupasi kymmenestä makeisesta syödä itse vain viisi ja antaa loput sisarukselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti