torstai 2. huhtikuuta 2015

Elämme kuin Pellossa




Tämänkertainen vaelluksemme on keski-ikäistyvää mallia. Emme aja yön yli vaan vain päiväsaikaan ja yövymme hotellissa ennen maastoon siirtymistä. Hotelli Pellonhovin jäljittelemätön tunnelma tarjoaa oivat puitteet virkistäytymiselle 11 tunnin Raisio-Pello -ajomatkan jälkeen. Ravintolan palveluja nauttii lisäksemme vain paikallinen maahinen.

Ajoimme ylös nelostietä varsin sujuvasti. Lappiin kulkijoita oli ajoittain jonoksi asti, mutta kesänopeusrajoitukset avustivat liikehdintää mallikkaasti. Lounastelimme Pyhäjärven ABC:llä. Huomenna aamulla jatkamme aamupalan jälkeen kohti Ropinsalmea (n. 300 km), josta aloitamme viikon taivalluksemme.

Poron kuivalihan saatavuus on askarruttanut vaellusvalmisteluissa. Etelä-Suomessa lihaa ei ollut saatavissa edes kaikkein laadukkaimmista liikkeistä. Mitä olisikaan vaellus ilman asiankuuluvaa naposteltavaa ja hyvää energianlähdettä. Pellon S-market pelasti tilanteen. Pakasteesta löytyi kolme kimpaletta. Paikallishavaintojen mukaan talvi on ollut haastava lihan kuivatukselle, mistä syystä etelään asti ei ole riittänyt myytävää.

Edit: Niin Pellossa myyty poronliha olikin ruotsalaista, maku tosin kohdallaan. Lisäksi voidaan esittää kysymys, miksi kuivattua lihaa pitää pakastaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti